1. lähtö:
A) 5-4 B) 1-11-12-8-6-7
Kajaanissa 5. ulkoa hyvin toiseksi kirinyt 5 LEADING ZEFYR on
jälleen suosikki. Jos ruuna onnistuu viime kerran tapaan, runnoo
se tässäkin lopussa kärkikahinoihin. Kiihdytyksen onnistuessa
ei keulaan pääsykään ole sitä paitsi utopistinen ajatus. 4
BASHFUL kiersi viimeksi helpossa lähdössä takajoukoista
päätöspuolikkaalla kakkoseksi. Rima ei nyt juurikaan nouse,
joten ruuna taistelee kärkisijoista tässäkin lähdössä.
Tauolta palaava 1 SO SOCIETY aloittaa uusista käsistä ja on heti
potentiaalinen pärjääjä.
2. lähtö:
A) 10-9-2 B) 1-7-11-8
10 SIRUN SISU on oikein kyvykäs aloittelija, joka Joensuussa
vastaili keulasta tarpeen mukaan ja voitti varmoin ottein. Nyt
tehtävä on neljänkympin pakilta hankalampi, mutta vauhtiensa
puolesta ori kiertää kyllä tässäkin korkealle.
Koelähdössään 34-vauhtia viimeisen kierroksen tulleet 9 TUIKUN
POJU ja 2 PEHTOR ovat mielenkiintoisia seurattavia. Molemmat
pystyvät heti menestymään kokeen perusteella.
3. lähtö:
A) 6-4-1 B) 5-7-8-9
6 CANDY PINE oli Jämsän montéssa johtavan rinnalta hyvä
kakkonen. Tamma on tehnyt jo pitkään tasaisen hyvää jälkeä
ja menestyy normaalina ollessaan tässäkin. Lieksassa 2. ulkoa
voittoon kirinyt 4 STEEL STORM pärjää samanlaisena myös nyt.
Kärrylähdöissä ori ei ole viime aikoina loistanut, mutta
monté tuntuu sopivan sille tällä haavaa mainiosti.
Loistopaikaltaan kiihdyttävä 1 LUCKY MATIAS on myös
vaarallinen. Viimeksi se oli johtavan takaa kelvollinen kolmas.
4. lähtö:
A) 8 B) 3-10-6-2-5-9-1-4
Lieksan kesäillan V4-peli on vaarassa käynnistyä numeron 8 SO
CUTE voitolla. Viimeksi Kuopiossa ori nousi 3. ulkoa 700
jäljellä kolmannelle radalle ja jatkoi maalisuoralla ulkokautta
voittoon. Lähtö on nyt sopivan näköinen, ja Jyrki Tuomela
saattaa hyvinkin kaasutella suosikin kanssa ajoissa eteenpäin
kohti keulapaikkaa. Ennakkoon pahin uhkaaja on 3 QUALITY PILOT,
jonka näyttöjen parasta ennen- päiväys alkaa kuitenkin
umpeutua. Teivon hurja voittojuoksu näki päivänvalon lähes
kaksi vuotta sitten, ja tämän vuoden avauskisa vesittyi pahaan
lähtölaukkaan. Päivän virettä on vaikea ennustaa, mutta jos
kaikki olisi kohdallaan, ei hyväkapasiteettisen ruunan menestys
tässä millään tapaa yllättäisi. Lämmitys ja pruuvi olisi
ensiarvoisen tärkeää päästä näkemään ennen lopullista
pelipäätöstä. Toukokuun Joensuun kisassaan Quality Pilot
laukkasi alleajossakin, eikä hyppy startissa siksi
hämmästyttänyt.
5. lähtö:
A) 6-7-2-3 B) 8-4
Lähtö on pieni, mutta hyvin tasainen, ja V4-lapulle kannattaa
ruksia koko A-nelikko. 6 VISLAKKA voittaa pian jossain, sillä
vire tammalla on tapissaan. Vieremällä se nousi 2. ulkoa
viimeisen takasuoran alussa kolmannelle, mutta laukkasi saman
tien. Loppua Vislakka kiri vielä pirteästi ja ehti mukaan
kärkirintamaan. Ravilla se olisi saattanut viedä ykkösrahat jo
tuosta kisasta. Maili sopii nopealle menijälle, ja ilman
harha-askelia tamma taistelee kärkisijoista. 7 VIESKERIN LENTO
laukkasi viimeksi johtavan rinnalta viimeisellä takasuoralla ja
menetti pelinsä. Loppua ori tuli vielä rehdisti ja osoitti
kunnon edelleen jatkuvan. Pikamatka ei ole tasavauhtisen menijän
bravuuri, mutta vahva kunto edellyttää menestymistä myös
maililla. 2 VIESKERIN VIRTA laukkasi Joensuussa 3. sisältä
takasuoralla ja menetti mahdollisuutensa. Tuohon kisaan ori palasi
kuukauden tauolta, ja voi nyt olla huomattavastikin skarpimpi.
Kesällä Vieskerin Virta teki hyviä esityksiä ja pystyy
samanlaisena nytkin paljoon. Yllätysvetona A-poppoota edustaa
vauhdikas 3 LEOPARDI. Heinäkuun Mikkelin kisansa se pilasi
lähtölaukkaan, mutta jos ravi nyt maistuu, tykittää Leopardi
keulapaikalle ja saattaa hyvinkin johtaa tätä lähtöä alusta
loppuun saakka. Pertti Hakkarainen ei tapaa tuoda suojattejaan
huonona radoille, joten kunnon luulisi olevan kohdallaan.
6. lähtö:
A) 7 B) 2-6-11-10-5-3-8-9
Toissa kerralla Lieksassa keulasta lähdön tapahtumia
suvereenisti hallinnut 7 EXPRESS ERNEST tykittää jälleen
johtopaikalle, mistä on vaikeasti ohitettavissa. Joensuun
V75-lähdössä ori kiri 5. sisältä loppua hyvin, mutta
takajoukoista oli kovassa porukassa mahdotonta yltää
kärkikahinoihin saakka. Kunto on kohdallaan, ja sopivassa
porukassa paluu voittokantaan tuntuu ajankohtaiselta. Lieksassa 2.
ulkoa voittanut 2 LITTLE SMACKDOWN saanee jälleen hyvän reissun
kärkipäässä ja pystyy tototaistoon. Samassa lähdössä 3.
ulkoa lyhyen alkulaukkansa hyvin paikannut 7 UTTER HORNLINE on
myös mahdollinen kaksarihevonen. Lieksassa Express Ernestin takaa
ensin toiseksi seurannut ja sitten Kuopiossa keulasta
ylivoimavoittoon kirmannut 11 UKULELE on nyt saanut takarivin
paikan. Viimeksikin tamma piti kärkipaikalla yllä reipasta
liekkiä, ja taipui lopussa kolmanneksi häviten juurikin edellä
mainitulle kaksikolle. Nyt voimat säästyvät loppuun ja
totosijoilla jatkaminen on edelleen mahdollista.
7. lähtö:
A) 8-6 B) 2-7-9-3-5
Kajaanissa 2. ulkoa uudella tasoitusennätyksellään voittoon
kirmannut 8 COVER CAPITAL on takamatkaltakin selvä suosikki.
Ruuna ei ole kotiradallaan tavannut erehtyä, ja kauden kolmas
Lieksan voitto vaikuttaa todennäköiseltä. Keulaan ampuva 6 ROI
DE LA VILLE on kuitenkin vaarallinen vastustaja, mikäli saa
vetää avauskierroksen rauhallista tahtia. Lappeessa se nousi 3.
sisältä maalisuoran alussa toiselle radalle ja jäi vaille
täysin vapaata kiritilaa. Kärkipaikalta koko matkan johto ei ole
aivan mahdoton ajatus, sillä Cover Capitalia lukuun ottamatta
lähtö on oikein sopivan näköinen.
8. lähtö:
A) 11-9-7 B) 3-10-8-2-4-12-6
Nuorten sarjan suosikki on 11 KULENTO, joka Kuopiossa teki todella
sitkeän esityksen johtavan rinnalta ja runnoi kakkoseksi
ylivoimaisen Virin Camillan takana. Ori avaa reippaasti ja etenee
takamatkan juoksuradalta nopeasti kärjen tuntumaan. Vauhtiakin
löytyy, ja kirivaiheessa muut saavat olla Kulennon kanssa
tarkkana. 9 MILBORG seurasi Lappeen vauhdikkaassa tammasarjassa 2.
sisältä selvästi toiseksi. Lieksan voiton se otti johtavan
rinnalta. Vastus on vaativaa tasoa, mutta tamma on osoittanut
venymiskykyä ja yltää viime starttien kaltaisella suorituksella
tässäkin korkealle. 7 EKOLOKI kiersi viimeksi pitkältä pakilta
rehdisti perille saakka, muttei pystynyt kovavauhtisessa juoksussa
kipuamaan kuudetta sijaa korkeammalle. Aika oli kuitenkin kovaa
valuuttaa, ja nyt ori on sarjassa paremmin sisällä. Vire on
kohdallaan, ja kaiken sujuessa hyväkapasiteettinen Ekoloki
taistelee tässä kärkisijoista.
9. lähtö:
A) 3 B) 8-11-6-1-4-10-2-7-5-9
Kolmesti perättäin keulasta juhlinut 3 ROCKY WAY etenee jälleen
johtopaikalle ja vetää porukkaa maaliin asti. Joensuussa ruuna
ei saanut 4. ulkoa koskaan vapaita kiriväyliä, ja voimia näytti
jäävän rutosti varastoon. Nyt lähtö on vastuksen puolesta
oikein helppo, ja voitto häämöttää. Lappeessa johtavan takaa
hyvin loppua kirinyt 8 IDA'S ORESTES ja Kajaanissa 3. sisältä
mukavasti loppua tullut 11 HOOFBEAT WING ovat haastajalauman
kärkinimet. Niitä tosin rassaavat pahat lähtöpaikat, joten
mahdollisuudet totosijoille on monella muullakin.
10. lähtö:
A) 9 B) 8-4-13-1-7-5
Viimeksi keulasta 1. kaarteessa laukannut, sitten johtavan
rinnalla juossut ja viimeisellä takasuoralla kärkeen vyörynyt 9
MIKKO MANIA on jälleen vaikeasti lyötävissä. Viime startin
26-lopetus irtosi todella ilmavaan tyyliin, ja tulevaisuus
vaikuttaa oriin kohdalta ruusuiselta. Jos ravi vain maistuu koko
matkan ajan, muut taistelevat tällöin pelkästään
kakkosrahoista. 8 LINTAN PYSTI nousi Kajaanissa johtavan takaa 400
jäljellä 2. ulos ja kiri lopussa ykköseksi. Lahjakas ruuna on
aloittanut hyvin, mutta nyt rima nousee edelliskisoista jonkin
verran. Suosikin lyöminen on vaikeaa, mutta kaksarisijasta Lintan
Pysti taistelee tässäkin lähdössä. 4 HEINÄKENKÄ on
pääsevä, mutta vielä perin epävarma ori. Kajaanissa se
laukkasi kolme kertaa ja hylättiin, mutta oli maalissa
kolmantena. Ravilla kärkisija ei yllättäisi.
11. lähtö:
A) 7 B) 4-1-5-8-9-6-3
Kajaanissa toisella ilman vetoapua aloittanut, 1200 jäljellä
selän eteensä saanut ja lopussa varmaan voittoon kirinyt 7 GHOST
STORM on lähellä toista perättäistä täysosumaa. Porukka on
oikein sopivan näköinen, ja ilman epäonnea ruunan kuuluu
menestyä tässä. 4 EXACT kiri viimeksi 4. ulkoa hyvin loppua ja
nousi toiseksi. Reippaasti kiihdyttävä ruuna avaa johtopaikalle
ja vetää lähtöä pitkään. Totosija ei yllättäisi.
Nappipaikan saanut 1 AURORA VICE saa viime kerran tapaan tarkan
reissun ja pystyy sekin kolmen joukkoon.
* * * * * * * *
V4-VIHJESYSTEEMIT:
Pieni systeemi:
1: 8
2: 2,3,6,7
3: 7
4: 6,8
8 riviä = 1,60 euroa
Suuri systeemi:
1: 3,8
2: 2,3,6,7
3: 7
4: 1,2,4,6,8,10,11
56 riviä = 11,20 euroa
Troikkavihje:
1: 3
2: 1,6,8,11
3: 1,2,4,6,8,10,11
24 yhdistelmää = 12 euroa
Vihjeet laati Lauri Hyvönen
PELIONNEA!