EtusivuRavipäivätGalleriaHistoriaYhteystiedotLinkit...


Tiistai 10.08.2010

Lähtölistat

Vihjeet:

1. lähtö:

A) 5-11 B) 4-6-3-8-1-2

5 LAYWAY eteni toissa kerralla Joensuussa 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla vauhdilla johtavan rinnalle ja laukkasi maalisuoran alussa menettäen melkoisen varmalta vaikuttaneet kakkosrahat. Viimeksi ori jäi toiselle ilman vetoapua ja taipui loppukaarteessa. Nyt tie vienee helpossa lähdössä keulapaikalle, mistä koko matkan johto ei hämmästyttäisi. 11 HARD ROCK FELLOW nousi viimeksi 6. ulkoa 800 jäljellä kolmannelle ja teki kiihtyvässä vauhdinjaossa ihan kohtuullisen suorituksen, vaikkei kärkeä pystynytkään tavoittamaan. Sopivalla selkäjuoksulla ruuna runttaa tässä mukaan kärkitaistoon. 4 GATEKEEPER lopetti paikallisravivoitossaan keulasta 16-vauhtia hitaan alkuvauhdin jälkeen. Halsualla ruuna pilasi lähtölaukkaan. Edellytyksiä on tällä tasolla menestymiseen, mikäli ravi vain maistuu.

2. lähtö:


A) 8-1-2 B) 7-10-9-4-6

8 KARDI haki viimeksi Lieksassa keulapaikan 1. kaarteessa ja voitti vaivatta polkien päätöskierroksen 33-vauhtia. Nyt tehtävä on vähän tiukempi, mutta kyvykäs nelivuotias kipuaa silti neljänkympin pakiltakin korkealle. 1 VIVANTTI ja 2 TOSI-TILI tekivät molemmat kelpo esitykset koelähdöissään, ja 36-tulokseen taisi kummallakin jäädä vähän varaakin. Paalulta kaksikko pyrkii pinkomaan pakomatkalle Kardilta, eikä voitto kummankaan kohdalle olisi debyyttistartista yllätys.

3. lähtö:


A) 5 B) 6-10-9-1-3

5 MR RAGA avasi Joensuun montélähdössä keulaan, jonka se menetti kierros jäljellä. Loppumatkalla ruuna tyytyi lähinnä seurailemaan, eikä ollut aivan niin hyvä kuin voittokisoissaan. Viimeksi Mr Raga kilpaili pitkästä aikaa kärrylähdössä ja teki johtavan rinnalta ihan kelpo esityksen. Kunto on tähän porukkaan edelleen hyvällä tolalla, ja ruuna on suuri suosikki voittamaan tämänkertaisen, melko helpon lähdön. 6 QUEEN HAAP kiri Pihtiputaalla takajoukoista hyvin loppua ja ehti toiseksi ohi väsyvien vastustajiensa. Tarkalla selkäreissulla tamma pystyy tässäkin tototaistoon. 10 WILD HAPPY QUEEN ampui Pihtiputaalla pakilta 1. takasuoralla keulaan, veti pienellä erolla muihin ja taipui lopussa viidenneksi. Nytkin tamma voi edetä kärkipaikalle ja jopa viime kertaa aiemmin, sillä paalun hevosilla tuskin pystytään vastaamaan kovaa avaavalle kolmosrankatulle. Jos kestävyyttä löytyisi hiemankin viime kertaa enemmän, ei totosija olisi lainkaan yllättävä lopputulos.

4. lähtö:


A) 11-10 B) 3-6-5-7-4-9-2-12-8

11 SUIKUN KUKKA teki Suonenjoella huikean suorituksen. Tamma jäi lähtölaukassaan pääjoukosta kymmenien metrien päähän, eteni jatkossa 5. ulos ja teki sieltä väkevän 1200 metrin mittaisen kirin, jolla irtosi lopulta ylivoimainen voitto. Kiertämistä on tässäkin tiedossa, mutta jos ravi maistuu, tamma jyrää takuulla lähelle voittoa. Lujaa avaava 10 H.M. LINO ampuu suoraan startista paalun hevosten niskaan ja voi päästä vaikka keulaan. Joensuun voitto irtosi ylivoimaiseen tyyliin keulasta, ja tuolloin taakse jäi selvästi mm. takaa kovaa kirinyt, nytkin mukana oleva 3 MATTILAN ARI. Viimeksi Mikkelissä H.M. Lino laukkasi lähdössä ja jäi taustalle, mistä se ei enää pystynyt parantamaan. Vapaalta radalta parhaat suorituksensa tekevä ori olisi keulapaikalta vakava vastus Suikun Kukallekin.

5. lähtö:


A) 1-7 B) 10-8-2-5-6-9-3

1 RED XILLA on tehnyt viimeisissään kelpo esitykset ja ansaitsisi pian jo voitonkin. Toissa kerralla tamma eteni 4. ulkoa viimeisellä takasuoralla 2. ulos ja spurttasi 300 metrin kirillä kakkoseksi. Viimeksi Red Xilla käänsi 2. ulkoa kiriin 700 jäljellä ja runnoi kakkoseksi Briso Deborahin vietyä voiton. Sisäradalta keulapaikan puolustaminen ei taida onnistua, mutta pussituksen välttäessään hyvävireinen tamma spurttaa lopussa korkealle. 7 CREME DE CHERIE siirtyi voittostartissaan johtavan rinnalta viimeisellä takasuoralla keulaan ja vastasi lopussa varmaan voittoon ennen Red Xillaa. Toissa kerralla Joensuussa tamma tyytyi kovassa lähdössä lähinnä seurailemaan juostuaan 3. ulkona, ja viime kerran kolmossija irtosi ihan hyvällä kirillä 3. sisältä. Paikka on nyt vähän ulkona, mutta Creme De Cherie avaa kovaa ja voi tuoltakin päästä mukaviin asemiin – mahdollisesti jopa keulaan. Lähtö on sopiva, ja tammaa on odoteltava korkealle. B-Ryhmän avaa 10 STEEL STORM, joka viimeksi teki lähinnä tasaisen 800 metrin kirin 3. ulkoa. Voittoon asti yltääkseen oriin olisi parannettava otteitaan.

6. lähtö:


A) 7 B) 4-2-3-1-8

V4-Vihjeiden varmaksi jää 7 MUTRIN POJU, joka oli lauantaina Kouvolassa huippuhyvä. Ruuna nousi 3. ulkoa 1100 jäljellä kolmannelle radalle kovan Villexin kannoille, jatkoi maalisuoralla vapaalle radalle ja spurttasi lopussa helppoon voittoon. Esitys kieli huippuvireen löytymisestä, ja nyt kun vastus on entistä helpompi, on ruunalla loistavat mahdollisuudet jatkaa voittokulkua. Vain paha laukka voinee viedä Mutrin Pojulta tässä sakissa ykkösrahat. 4 KEIMAN SANTRA avasi Kajaanissa kovaa ja otti keulapaikan. Tamma taisteli sinnikkäästi perille asti, eikä hävinnyt paljoakaan rinnalta voittoon jyränneelle Vilven Hoville. Keulaan päästessään Keiman Santra pystyy tässäkin paljoon, toki muunkinlaiset juoksut käyvät kovakuntoiselle tammalle. 2 UKKO-IIKONI laukkasi Joensuussa johtavan takaa hylkäykseen. Mikkelissa ori eteni pakilta nopeasti keulapaikalle ja taisteli hyvin totoon. Ori on oivassa iskussa, mutta viime aikojen laukat laittavat mieltä mietteliääksi. Jos Ukko-Iikoni ravaa, se pystyy kärkikahinoihin.

7. lähtö:


A) 9-10-5 B) 3-1-2-11

Rivi päättyy tasaiseen ja oikein hankalaan mailin ryhmään, jossa kannattaa suuremmille V4-lapuille laittaa runsaasti rasteja. 9 CALLELA SHOTGUN on pärjännyt urallaan pääsääntöisesti hienosti, ja lienee kapasiteetiltaan lähdön paras menijä. Tänä kesänä meno on jostain syystä tökkinyt, ja nyt ruuna hakee uutta potkua Lieksan illasta. Viime kisa vesittyi lähtölaukkaan ja toissa kerralla Kajaanissa ruuna tuli 4. ulkoa lähinnä tasaisesti loppua. Jos Callela Shotgun saisi startissa nyt itsestään irti edes lähellekään normisuorituksensa edestä, ei se tässä porukassa voisi välttyä menestymiseltä. Kunto on kuitenkin ollut kateissa jo jonkin aikaa, joten varmistukset ovat ehdottomasti paikallaan. 10 SISTER'S BOY palaa tauolta arvoituksena. Joensuun kesäkuinen kakkossija irtosi 700 metrin kirillä 3. ulkoa hyvällä esityksellä, mutta Kaustisella ori oli oikein vaisu 2. ulkoa. Jos tauko on tehnyt tehtävänsä, on Sister's Boylla tässä sakissa hyvät mahdollisuudet kärkipäähän. 5 CINDY BABAR avaa hyvin ja tähtää kärkipaikalle. Sinne päästessään tammalla on saumat jopa voittoon asti. Joensuun kolmossija irtosi johtavan rinnalta hyvällä esityksellä. Viimeksi tamma teki puolestaan 5. ulkoa pitkän kierroksen mittaisen kirin ja oli ihan asiallinen neljäs. Viimeisen terävyyden löytyessä voittokin napsahtaa pian tilille.

8. lähtö:


A) 7 B) 5-1-3-6-4

7 TAS ONNEKAS on huippulahjakkuus, jolta ei voida pitkältä pakiltakaan odottaa muuta kuin voittoa. Joensuussa ori hallitsi tapahtumia vaivatta keulapaikalta ja irroitti kuin näytöstyyliin 23,5-lopetuksen, jossa vauhdissa muu väki jäi varsasta kauas. Kiertämistä on kuudenkympin takamatkalta paljon, mutta kyydeiltään Tas Onnekas on tähän lähtöön melko ylivoimainen menijä, ja vain paha laukka voinee viedä suosikilta ykkösrahat. 5 CAMRI kiri Loviisassa 3.ulkoa vahvasti voittoon. Vieremällä ori laukkasi johtavan rinnalta maalisuoralla kesken kuuman voittokamppailun ja menetti ainakin varmat kakkosrahat. Kykyjä ja kyytejä löytyy Camriltakin, mutta ainakin tässä vaiheessa se on vielä numeroa paria Tas Onnekasta jäljessä.

9. lähtö:


A) 13-1 B) 14-6-2-3-4-16-15-12-9

Troikkakohde on melkoisen hankala suomenhevosvoltti. 13 HARKON HELÄYS laukkasi Lieksassa 1. takasuoralla, eteni sitten taustalta etusuoralla tyhjää sisärataa pitkin johtavan kantaan ja vaihtoi sieltä viimeisellä takasuoralla 2. ulos. Lopussa ruuna työntyi kärkeen edellä ravanneen aurattua ulkoradoille ja tehtyä sopivasti tilaa. Kajaanissa Harkon Heläys ei oikein saanut vaihdetta silmään avauskierroksella ja tuli porukan perällä. Loppua ruuna kiri ulkokautta oikeinkin hyvin ja ehätti vielä kakkoseksi. Jos ravi sujuu ja kone käynnistyy viime kertaa paremmin, ei neljänkympin takamatkakaan estä hyvävireistä ruunaa kiertämästä voittotaistoon. 1 SOHVIN LEIJA pyrkii pitämään sisäradalta keulapaikan ja johtamaan lähtöä sitä myöten maaliin asti. Lieksan voitto tuli nimenomaan keulasta, viimeksi Vieremällä tamma tyytyi johtavan takaa seurailemaan lähinnä tasaisesti. Jos esitys olisi nyt hiemankin parempi, ei koko matkan johtokaan ole mahdoton ajatus. Muu porukka on oikein tasainen, ja suosikkien epäonnistuessa on lähes koko B-laumalla mahdollisuus yltää hyvänä päivänää kärkikahinoihin.

10. lähtö:

A) 5 B) 10-1-7-4-6-3-8

Lujaa avaava 5 FAITH SPRINGHILL tähtää tässä koko matkan johtoon. Ruuna laukkasi toissa kerralla Lieksassa lähtöön, mutta tekin sitten taustalta oivan kirin ja nousi vielä neljänneksi. Kajaanissa kaikki meni mönkään suosikin juututtua koko matkaksi kolmannelle radalle, ja tuon kisan saakin suosiolla unohtaa. Kärkipaikalle päästessään Faith Springhill on vaikeasti ohitettavissa. 10 BRISO DEBORAH nousi Lieksassa 4. ulkoa 800 jäljellä kiriin kolmannelle ja tykitti varmaan voittoon. Mikkelissä vastus oli kovempi, eikä tamma piisannut 2. ulkoa aivan parhaille. Nyt porukka on jälleen helpompi, ja sopivalla selkäreissulla Briso Deborah kirii korkealle. 1 MOHICAN STEEL laukkasi Suonenjoella 3. ulkoa loppukaarteessa väsyneen oloisena. Nyt lähtö olisi sopiva, ja loistopaikalta ruunalla on mahdollisuudet totoon.

11. lähtö:


A) 11 B) 10-9-3-2-5-4-8-6

11 MEAN QUEEN nousi viimeksi 3. sisältä viimeisellä takasuoralla 2. ulos, jäi pian ilman vetoapua ja kamppaili tätä selvästi tasokkaammassa lähdössä kakkoseksi. Tamma ei voi kauaa välttyä enää uran avausvoitoltakaan, ja nyt olisi ainakin vastuksen puolesta sopiva tehtävä sen ottamiseen. Kiertämistä on toki takarivistä tiedossa, mutta kunto on mallillaan, ja onnistuneella juoksulla ykkössija häämöttää. 10 IDEFIX LOU jäi viimeksi 2. kaarteessa toiselle ilman vetoapua, laskeutui viimeisen takasuoran alussa kärkiparin takana sisäradalle ja seurasi asiallisesti kolmanneksi. Ruuna on ihan hyvässä tikissä, ja viime starttien kolmoset voivat tässä vaihtua jo kaksarisijaan. 9 NELLA'S PAY kiri Kajaanissa 3. ulkoa ihan mukavasti ja loppua ja ylsi neljänneksi. Nappireissulla uran ensimmäinen totosija voi nähdä tässä päivänvalon.

****

V4-Vihjesysteemit:

Pieni systeemi:

1: 10,11
2: 1,7
3: 7
4: 5,9,10

12 riviä = 2,40 euroa

Suuri systeemi:

1: 3,4,5,6,7,9,10,11
2: 1,7,8,10
3: 7
4: 1,2,3,5,9,10

192 riviä = 38,40 euroa

TROIKKAVIHJE:
1: 1,13
2: 1,2,6,13,14
3: 1,2,3,4,6,12,13,14,15,16

64 yhdistelmää = 32 euroa

PÄIVÄN DUO- VIHJE:
1. kohde: 7 Mutrin Poju
2. kohde: 5,9,10

3 riviä = 3 euroa


PELIONNEA!

Vihjeet laati Lauri Hyvönen






...