1. lähtö:
A) 6-11-5 B) 7-1-8-9-10
Avauslähdön suosikki on 6 SOHVIN LEIJA. Se juoksenteli Vieremän koelähdössään yksinään, ja vaikka tahti lopussa hieman hiljenikin, ei 37,2-tulokseen päättynyttä suoritusta voi moittia. Nopeutta tuntuu löytyvän, ja juoksurata voi hyvinkin tietää koko matkan johtoa. 11 TOUHUN TAAVI kiersi Joensuussa nopeasti keulaan ja voitti helpon lähdön pystyyn. Nyt kysymysmerkkejä muodostavat pitkä takamatka ja kuukauden tauko, mutta kyytiensä puolesta ori kykenee kyllä korkealle. 5 SIRKAN VIRE oli koelähdössään asiallinen ja pystynee starttiin petraamaan entisestään. Uran käynnistyminen totosijalla ei yllättäisi.
2. lähtö:
A) 7-5-2 B) 1-6-11
7 WEST WIND MICK laukkasi Joensuussa 1. takasuoralla kärjen tuntumasta, jäi sitten takapareihin ja tuli ihan reippaalla tyylillä maaliin. Ruuna on rikkonaista tauluaan huomattavasti kyvykkäämpi, ja ravin maistuessa uran ensimmäinen voitto on vaarassa nähdä päivänvalon. 5 YACHTSMAN oli koelähdössään hyvän oloinen, ja onnistuneella juoksulla sekin nähdään korkealla. 2 HARD ROCK FELLOW näytti Mikkelissä ennen lähtöä oikein hyvältä, mutta laukkasi lähtösuoralla. Tämän jälkeen ruuna kiri takajoukoista vielä rehdisti kuudenneksi. Epävarmuus tuntuu vaivaavan, mutta ravia avatessaan ruuna pärjää kyllä.
3. lähtö:
A) 10 B) 8-5-6-7-3
10 VIIRU-VALTTERI ei ole tällä kaudella vielä kokenut tappiota, ja voittoputki saanee jatkoa tässäkin lähdössä. Kuopion nuorten sarjassa ori kiersi 1. takasuoralla keulapaikalle ja hallitsi tyylipuhtaasti. Vastus on nyt hyvää luokkaa, mutta kiripuolikkaalla vauhdikas ori on silti vaikeasti pysäytettävissä. 8 EKU-VEERA jyräsi Lappeessa johtavan rinnalta tammasarjan voittoon ja osoitti jatkavansa elämänsä kunnossa. Viime kaudella vaivanneet laukat ovat parissa viime startissa jääneet unholaan, ja ravin sujuessa tamma on kaksaritaistossa tässäkin lähdössä. 5 SUIKUN SIMO avaa hyvin ja tähtää keulapaikalle. Joensuussa ruuna nousi 4. sisältä kiriin viimeisellä takasuoralla ja nousi vahvasti kolmanneksi. Sijoitus kolmen sakissa on tässäkin realistinen tavoite.
4. lähtö:
A) 2 B) 10-1-7-9-4-5-8-12-11-6-3
Joensuussa 3. ulkoa 700 metrin kirillä kolmanneksi noussut 2 HÅSTENS BREGO kohtaa oikein sopivan vastuksen, ja on lähellä voittoa. Kiihdytyksessä ruuna ei ennätä nopeimpien matkaan, mutta potkua löytyy kirivaiheeseen huomattavasti muuta väkeä enemmän. Mikäli Håstens Brego pääsee aloittamaan loppurynnistyksensä sopivan läheltä kärkeä, ovat muut vaikeuksissa. 10 HAMILTON LUXUS olisi parhaimmillaan keulasta, josta se otti kauden toistaiseksi ainoan voittonsakin. Viimeksi ruuna ei johtavan takaa pystynyt kuudetta sijaa korkeammalle. Kunto on silti ihan mallillaan, ja sopivalla selkäreissulla Hamilton Luxus pystyy totoon. 1 SHANLEY DEL oli Suonenjoella johtavan rinnalta sisukas neljäs, ja nappipaikalta totosija ei hämmästyttäisi.
5. lähtö:
A) 11-10 B) 7-1-12-3-8-2-4-5
11 BOULDER WING nousi Oulussa 2. ulkoa kiriin viimeisellä takasuoralla ja spurttasi varmaan voittoon. Ruuna on hienossa tikissä ja ikävästä lähtöpaikasta huolimatta sillä on sopivassa porukassa loistosaumat menestyä. 10 TAS LUSTY SON jatkaa huippukunnossa. Joensuussa ruuna taisteli johtopaikalta kovassa porukassa kolmanneksi, mutta osoitti Kajaanin voittostartissa osaavansa kiertää takaakin. Hyvän selkäjuoksun jälkeen ruuna runttaa tässäkin korkealle. Suosikkikaksikko erottuu muista melko selvästi, sillä numeron 7 SOLID KEMP kohtaloksi voi koitua seitsemäs lähtörata. Juoksusta on vaarassa tulla vaikea, eikä ruuna Kuopion kisassa ollut 5. ulkoa ehkä aivan terävimmillään.
6. lähtö:
A) 3-1-2 B) 8-7-6-5-4
3 N.P. ILOPOIKA jatkaa hienossa kunnossa ja voi johtaa vaikka koko matkan. Joensuussa ruuna kiri 2. ulkoa mukavasti neljänneksi, ja vaikka kaukaa 6. ulkoa pitkällä kirillä toiseksi noussut 1 LASER lopussa edelle ehättikin, on N.P. Ilopoika suosikki. Kultakypärä Jarmo Saarela ei epäröi pitää keulassa yllä reipasta tahtia. Laser jää alussa, mutta kirii loppua aina vahvasti, eikä lähdön vähäinen osanottajamäärä ole sille ainakaan haitaksi. Kunto on mallillaan, ja kaiken natsatessa viime kerran kakkonen voi kirkastua voitoksikin. 2 VIEKKER ei Teivossa pystynyt 2. ulkoa parantamaan lopussa, mutta tarkalla selkäreissulla ruuna on tässä porukassa silti yllätysvalmis. Sitä ei missään nimessä kannata unohtaa kupongeilta, sillä hyvänä päivänään Viekker pystyy pesemään kyllä kovempiakin porukoita.
7. lähtö:
A) 5 B) 7-10-9-2
5 ROI DE LA VILLE toimii V4-vihjeiden varmana. Joensuussa ruuna oli huippuhyvä jyrättyään 4. ulkoa 800 metrin kirillä hienoon voittoon. Nyt Henry Kiiski tähtää suojattinsa kanssa keulaan, mistä suosikin ohittaminen on todella hankalaa. Ainoa riski on lähtötohinoissa, jossa ruunalla on aina olemassa laukkariski. Ravilla ykkönen häämöttää. 7 TOM FACTOR kiersi Kuopion montelähdössä takajoukoista etusuoralla johtavan kantaan ja iski päätöspuolikkaalla helppoon voittoon. Kunto on siis kohdallaan, ja hyvällä selkäreissulla Tom Factor menestyy tässäkin. 10 SHAY SAVOY oli Kuopiossa johtavan takaa hyvä kakkonen uudella ennätystuloksellaan. Neljänkympin pakilta tehtävä ei ole helppo, mutta ilman ylimääräisiä karikoita kovakuntoinen ruuna runnoo tototaistoon.
8. lähtö:
A) 1 B) 2-4-6-8-9-7-5-3
1 ISO-URMAS laukkasi Joensuussa lähdössä, juoksi sitten 3. ulkona ja runttasi 800 metrin kirillä vahvasti kakkoseksi. Ruuna on vielä epävarma, mutta oikein pääsevä, ja ravilla se tuskin kohtaa tässä tappiota. 2 LOMILLA laukkailee mielellään, mutta kyytiä löytyisi siltäkin. Joensuussa tamma hyppäsi viimeisellä takasuoralla kärjen tuntumasta menettäen jopa mahdollisen kärkisijan. 4 WUTUM on tähän porukkaan ihan vauhdikas hepo, ja onnistuneella juoksulla se ei ole ulkona tototaistosta.
9. lähtö:
A) 13 B) 2-6-7-1-5-15-11-16-12-14-9-8-4
13 ANEMONE LOVE hallitsi Vieremällä tapahtumia keulapaikalta. Nyt tehtävä on takamatkalta erilainen, mutta huippukyvykäs tamma on tästä huolimatta erittäin lähellä voittoa. Mauri Jaaran ainoa tehtävä on selvittää tamma kunnialla matkaan ja tarjota tälle vapaata kaistaa ulkoradoilla kirikierroksen aikana. Anemone Love on kyvyiltään ja kyydeiltään valovuoden vastustajakatrastaan edellä, eikä tappio tunnu järin todennäköiseltä. Tasaisen haastajaporukan kärkinimi on 2 CAMELIA LAUKKO, joka Suonenjoella laukkaili tiukkoihin kaarteisiin. Vieremällä tamma oli johtavan takaa ihan hyvä kakkonen. Nappireissulla totosija häämöttää näistä asemista. 6 CELESTIAL tähtää keulaan ja on lähdön ehdoton jokerikortti. Koelähdössään se oli kärkipaikalta aivan hyvä, ja parantaa starttiin takuulla. Piikkipaikalta totosija ei yllättäisi pätkän vertaa.
10. lähtö:
A) 10-8 B) 7-9-4-5-2-6-3-1
Päätöslähdön suosikki on takamatkaltakin 10 HISSUN RITU, joka Killerillä laukkasi viimeisellä takasuoralla keskijoukoissa, mutta kiri loppua vielä hyvin tehden mainion kilometriajan. Kiertämistä piisaa, mutta tamma on tikissä ja vauhtia löytyy. 8 SUIKUN KUKKA jyräsi Suonenjoella 3. ulkoa komeaan voittoon 700 metrin kirillä. Tamma on noussut jälleen komeaan kuntoon ja pärjää vastaavanlaisena tässäkin.
****
V4-VIHJESYSTEEMIT:
Pieni systeemi:
1: 2
2: 10,11
3: 1,2,3
4: 5
6 riviä = 1,20 euroa
Suuri systeemi:
1: 1,2,7,9,10
2: 1,7,10,11
3: 1,2,3,4,5,6,7,8
4: 5
160 riviä = 32 euroa
TROIKKAVIHJE:
1: 13
2: 1,2,5,6,7,15
3: 1,2,5,6,7,11,15,16
42 yhdistelmää = 21 euroa
PÄIVÄN DUO- VIHJE:
1: 1,2,3
2: 5
3 yhdistelmää = 3 euroa
Vihjeet laati Lauri Hyvönen
PELIONNEA!