1. lähtö:
A) 4-3 B) 2-1-7-9-10 C) 6-5
4 JONNALIINA on avauslähdön suosikki, vaikkei sen taulu järin kauniilta näytäkään. Kesäkuun Lieksan startissa tamma laukkasi sekä lähtösuoralla että etusuoralla, mutta kiri sitten taustalta kovaa ja oli nousemassa tototaistoon, kun laukkasi 100 jäljellä kolmannen kerran tullen hylätyksi. Vauhdit tammalla ovat tähän porukkaan ylivoimaiset, ja ravin sujuessa se tuskin kohtaa tappiota. Epävarmuus kuitenkin vaivaa, ja näin ollen A-ryhmään mahtuu myös 3 VAUHTI ROOSA. Se seuraili Pihtiputaalla keskijoukoista tasaisesti pystymässä uhkaamaan kärkipään hevosia. Ravi sujui kuitenkin hyvin, ja jo ilman laukkaa tamma pärjää tässä. 2 POJU PIETARI on aloitellut uraansa tasaisilla suorituksilla paikallisraveissa. Kehityskelpoisuutta löytyy, ja ruuna pystynee tässä jo alle 40-aikaan ja sitä myöten totoon. 1 TILU-RILLA on hieman Poju Pietaria epävarmempi, mutta vauhdeiltaan vastaava. Ravilla tamma on mukana toto-ottelussa.
2. lähtö:
A) 6-5-10 B) 3-1-8-7-4-9-2
Kajaanin rutiinilähdössä hyvän näköisesti kovan tuloksen painellut 6 LOWLAND'S ROMEO on vastaavalla suorituksella voittotaistossa. Kuopion kilpailussa ruuna ei 3. ulkoa loistanut, mutta viime kerran suoritus oli jo paljon parempi, ja helpossa lähdössä ruuna pystyy pärjäämään vaikka johtavan rinnalta. 5 MAGIC KID PRIME kiri Lieksassa voittoon 3. sisältä. Hyvän juoksun jälkeen ruuna kykenee nytkin menestymään, vaikka vastus viime kerrasta tiukkeneekin. 10 SHE'S GOOD jäi Kajaanissa johtavan kantaan pussiin voittajan näköisenä, viime kerran pelin pilasi laukka heti 1. kaarteessa. Mikäli tamma ravaa, se on tässä sakissa taatusti korkealla.
3. lähtö:
A) 9-7 B) 10-4-11-8-6-5-3-2-1
Joensuussa johtavan rinnalta voittoon jyrännyt 9 TOTEMI-TEST on suosikki. Lähtöpaikka tietää kiertämistä, mutta lähtö on pieni, ja vauhdit Totemi-Testillä melkoiset, joten ravin sujuessa se runnoo jälleen lähelle voittoa. 7 HAIPOTTI on erittäin vauhdikas, mutta vastaavasti todella epävarma hevonen. Kajaanissa se laukkasi lähtöön 140 metriä, mutta kiri silti vielä taustalta voittoon. Ravilla ruuna menestyy taatusti, mutta laukan riski on jälleen suuri. 10 VINSLERI on viime sijoituksiaan parempi hevonen, joka ravilla nousee pitkältä pakiltakin korkealle. Kuopiossa ori kulki lähtölaukan jälkeen hyvin ja nousi taustalla vielä seitsemänneksi.
4. lähtö:
A) 7-8-6 B) 9-2-4-11-10 C) 3-12-5-1
7 TAS LUSTY SON voitti sekä Kajaanissa että Lieksassa keulasta ja oli näissä kilpailuissa erittäin hyvä. Viimeksi Joensuussa ruuna oli myös tuulenhalkojana, mutta matkalla prässännyt Red Rascal sai siitä yliotteen maalisuoralle tultaessa ja päätössatasella ruuna hyytyi lopulta viidenneksi. Nyt vastus on helpompi ja matkakin lyhyempi, joten mikäli starttiraketti pääsee jälleen keulapaikalle, ovat muut jatkossa pinteessä. 8 FULL OF MAGIC kiri toissa kerralla 3. sisältä vauhdikkaasti kakkoseksi, mutta lopun askellus oli peitsiä, ja näin ollen tuloksena oli lopulta hylkäys väärästä askellajista. Viimeksi Joensuussa ruuna spurttasi 4. sisältä loppumetrit kovaa ja nousi totoon. Kunto on mallillaan, mutta paikka tukala. Juoksun onnistuessa Jarkko Kervisen ajokki yltää kuitenkin jälleen korkealle. 6 CAPRIOLETTE kiri viimeksi 3. sisältä lujaa loppua ja ehätti kolmanneksi. Tamma on tauluaan huomattavasti vaarallisempi, ja tarkalla reissulla se pystyy jopa voittotaistoon. 9 WARNING LIGHT on epävarma, mutta ravilla yllätysvalmis. 2 CISME SAKNUSSEN puolestaan voitti Lieksassa keulasta, mutta vastus oli huomattavasti tiukempi, ja nyt voittaakseen tamman pitää parantaa paljon. Kajaanissa se tyytyi johtavan takaa lopussa lähinnä seurailemaan.
5. lähtö:
A) 11 B) 2-1-7-4-10-12-6-8-5-3
11 DEAN ON EARTH toimii vihjesysteemin varmana. Edellisellä Lieksan vierailullaan se nousi 1. takasuoralla toiselle ilman vetoapua, jyräsi 300 jäljellä ohitse keulassa juosseesta Starnight Loverista ja vastaili lopussa tarpeen mukaan sisäkautta ohitusta koittaneelle numerolle 2 BORG HACKSTABLElle. Rovaniemen vauhdikkaalla mailli Dean On Earth eteni kiihdytyksessä 2. ulos ja kipusi lopussa hyvin kakkoseksi keulassa ravanneen Double Dahlian vietyä voiton. Nyt mailin matkalla takarivistä juoksusta voi tulla haastavakin, mutta ruuna on vahva ja vauhtikestävä menijä, jonka pitäisi kiripuolikkaalla kyetä kyllä ohittamaan tämänkertainen vastus. Borg Hackstable on haastajista ehdottomasti vaarallisin. Kajaanissa se kiri kaukaa takapareista vahvasti kakkoseksi ja Joensuun kisasta oli myös tuliaisina kakkossija - jo neljäs perättäinen. Ruuna jäi Joensuussa etusuoralla paikkojen selvittyä toiselle ilman vetoapua ja väänsi vahvasti toiseksi Spring Förbin kirittyä voittoon. Kunto on kova, mutta lähtönopeus ei ruunalla riitä alussa keulapaikasta kamppailuun. Se ei kuitenkaan haittaa Borg Hackstablea, joka pystyy kärkitaistoon kaikenlaisilla juoksuilla. Lieksan viime startin perusteella Dean On Earthin takana pitäminen on nytkin kuitenkin vaikeaa. 1 SKY FI avaa lujaa ja lienee keulahevonen. Kajaanissa se ei hitaasta matkavauhdista syttynyt johtavan takaa maalisuoralla kirimään, ja tasaisen reipas kyyti taitaakin sopiva tammalle paremmin
6. lähtö:
A) 1-12-3-11-7 B) 10-13-14-16-15-9-4-6 C) 8-5-2
Äärimmäisen tasainen suomenhevosvoltti on V4-pelin eittämättä haastavin osalähtö. 1 VALPERI voitti Joensuussa johtavan rinnalta niukasti, mutta varmasti. Mikkelissä ori laukkasi 2. ulkoa kierros jäljellä ja jäi ratkaisevasti. Jos Valperi onnistuu sisäradalta pitämään keulat hallussaan, se johtaa tätä lähtöä pitkään – mahdollisesti maaliin asti. 12 N.P. ILOPOIKA eteni viimeksi Kajaanissa 3. ulkoa kierros ennen maalia 2. ulos ja tykitti sieltä maalisuoralla hienoon voittoon ohi Kajas Pojasta ja kumppaneista. Esitys oli huimasti parempi kuin kauden aikaisemmat juoksut, ja vastaavanlaisena ruuna pärjää tässäkin varmasti. Nähtäväksi kuitenkin jää, oliko tasonnosto vain yksittäinen tapahtuma, vai pystyykö epävarma N.P. Ilopoika suorittamaan samankaltaisesti toisen kerran putkeen. 3 VALTIN VILPAS jäi Suonenjoella 2. ulkoa 800 jäljellä ilman vetoapua ja runttasi lopussa yllätysvoittoon. Vieremällä ori laukkasi toiselta ilman selkää viimeisellä takasuoralla ja hylättiin. Ravilla kärkisija ei tunnu mahdottomalta tavoitteelta tässä sakissa. 11 TUPLARILLA seurasi kärjen tuntumasta Pihtiputaalla kovassa porukassa neljänneksi. Tarkan selkäreissun jälkeen tamma pystyy kirimään hyvin, eikä sitä kannata kupongeilta unohtaa. A-Ryhmään mahtuu vielä tasaista jälkeä tekevä 7 TUUTOR, joka ravia kulkiessaan saattaa hyvinkin yltää jopa voittotaistoon. Joensuun nelossija irtosi kelpo kirillä 3. ulkoa.
7. lähtö:
A) 2 B) 1-9-6-5-3-7-10-11-4-8
2 UNO'S GIRL loisti Oulun keulavoitossaan, ja on vastaavanlaisena tässäkin vaikea voitettava. Tamma avaa kovaa, ja vaikka eturivissä on muitakin hyviä avaajia, on Uno's Girl todennäköisin hevonen tuulenhalkojaksi. Vauhti pysynee jatkossa tasaisen reippaana, ja lopussa suosikin ohittaminen on taatusti hankalaa. 1 DURAN POWER saa sisäradalta tarkan reissun kärkipäässä ja pystyy kirivaiheessa paljoon. Joensuu-Ajossa ruuna seuraili hyvällä ajalla 3. ulkoa kahdeksanneksi, Suonenjoella se puolestaan taipui sille täysin sopimattomalla raskaalla radalla johtavan rinnalta hyvissä ajoin. 9 ONE AND ONLY joutuu antamaan muille tasoitusta takarivin lähtöpaikalta. Ruuna ei ole kaikkein nopeimpia kiihdyttäjiä ja se jääneekin alussa kauas kärjestä. Toivo voittotaistoon nousemisesta lepääkin sitten ylivauhdin varassa, ja näin käydessä ruuna ei epäröi kyllä rankaista kaahoittelevaa kärkeä. Lieksan voitto irtosi johtavan rinnalta, Kajaanin kolmonen hyvällä kirillä 3. ulkoa ja Jokimaan kakkonen rehdillä 900 metrin runttauksella 5. ulkoa. 6 SHAY SAVOY kamppaili Kuopiossa johtavan rinnalta vahvasti, Kajaanissa ruuna ei ollut kuitenkaan alkuunkaan yhtä hyvä laukattuaan 3. sisältä loppukaarteessa jo lyödyn oloisena hylkäykseen. Esitykset ailahtelevat, mutta parhaimmillaan ruuna pystyy tototaistoon.
8. lähtö:
A) 2-4-7 B) 10-5-1-9 C) 8-3-6
2 THE HUNK on päässyt nyt oikein sopivaan lähtöön, ja ruuna on lähellä uransa avausvoittoa. Mikkelissä The Hunk lähti 4. ulkoa 900 jäljellä kolmannelle, laskeutui 500 jäljellä 2. sisälle ja seurasi asiallisesti viidenneksi tätä selvästi tiukemmassa porukassa. Kakkosradalta tie voi kiihdytyksen onnistuessa viedä vaikka keulaan, mistä voitto ei olisi pieninkään yllätys. 4 SAVON GENUINE on kunnossa ja haastaa suosikin hyvällä selkäreissulla. Pihtiputaalla tamma kehitti tarkan juoksun jälkeen tulisen loppukirin ja oli ehtiä ohi voittajastakin. 7 EROS CHALLENGER sooloili Joensuussa ylivoimavoiton keulasta, eikä ollut huono Kajaanissakaan. Tuossa kisassa ruuna teki rehellisen kirin 4. ulkoa ja nousi neljänneksi. Lähtönopeutta löytyy, ja Sami Vehviläinen ei varmasti epäröi käyttää sitä hyväksi kiihdytyksessä. Juoksun onnistuessa kaikki on mahdollista elämänsä kuntoon nousseen ruunan kohdalla.
9. lähtö:
A) 1-15 B) 11-13-14-10-7-12-9-5-3-2-6-8-4
1 SELVEKTORI hakee kakkossijojen jälkeen voittoa tililleen. Lieksassa ori oli keulasta hyvä toinen häviten vain niukasti hurjalle Ekebo Jawalle. Viimeksi Joensuussa ori jäi lopulta toiselle ilman vetoapua, mistä se kamppaili kakkoseksi keulasta loistaneen Pikkukahvelin vietyä voiton. Ykkösrata saattaa hyvinkin tietää koko matkan johtoa. 15 DIKTAATTORI teki Kouvolassa todella rehdin kierroksen mittaisen kirin 4. ulkoa ja jyräsi voittoon ohi 2. ulkona juosseesta numerosta 11 ROOVERI. Jani Ruotsalaisen ajokkia rassaa jälleen pitkä takamatka, mutta ruunan otteet kohenevat startti startilta, ja tässäkin lähdössä se ohittaa ravilla valtaosan vastustajistaan. Kouvolan esitys oli niin hieno, ettei voittokaan yllättäisi yhtään. Rooverilla on Kouvolan kisan perusteella vielä petraamista, mikäli se mielii piisata Diktaattorille. Ori on silti kehityskelpoinen ja kamppailee ravatessaan kärkisijoista tälläkin kertaa. 13 VIIKEL eteni Joensuussa keulaan, mistä se taipui ihan lopussa niukasti kakkoseksi haparoidenkin hieman. Tamma on ollut hyvä, mutta tehtävä on nyt tiukka, ja startinkin on onnistuttava nappiin, mikäli Herkko Happonen mielii kierrättää ajokkinsa jälleen kärkikahinoihin. 14 PYÖRITYS kiersi viimeksi lähtölaukan jälkeen kolmatta rataa, pääsi etusuoralla johtavan rinnalle ja laukkasi 100 jäljellä menettäen todennäköisen voiton. Ruuna on äärimmäisen epävarma, mutta vastaavasti todella pääsevä ja vahva menijä, joka ravin sujuessa pystyy tauosta huolimatta yllätykseen. Laukan riski lienee kuitenkin edelleen iso, joten miksikään peli-ideasi Pyöritystä ei tee mieli vieläkään suositella.
10. lähtö:
A) 3 B) 1-6-2-4-8-9-7-10 C) 5
Helppoon lähtöön päässyt 3 HAMILTON LUXUS on ravilla lähellä voittoa. Kahdessa edelliskilpailuissaan se on paikannut alkulaukat vähintäänkin hyväksyttävästi. Joensuussa takasuoran vauhdikas spurtti hänniltä kohti kärkeä näytti hetken aikaa jo sellaiselta, että olisi siivittänyt ruunan voittomatsiin sielläkin. Lopun pieni hyytyminen tiesi kuitenkin jäämistä neljänneksi, mutta kaiken kaikkiaan esitys oli mainio. Kuopion laukka johtui häirinnästä, ja senkin ruuna parsi umpeen joukon hänniltä kelpo tavalla. Ravia avatessaan Hamilton Luxus voi päästä vaikka keulaan, mistä se tuskin olisi kukistettavissa. 1 JACKPOT kiri viimeksi 4. ulkoa asiallisesti kakkoseksi. Vastus on nyt hivenen tiukempi, mutta loistopaikalta ruuna pystyy kyllä tässäkin totoon. 6 JUST A GIGOLO oli Kajaanissa oikein epävireisen oloinen ennen lähtöä, eikä alkulaukka tullut näin yllätyksenä. Oriilla on jonkin verran kykyjä, ja ravin sujuessa se ei ole ulkona tototaistosta. 2 NIKANOR palaa pitkältä tauolta arvoituksena. Vastus ei päätä huimaa, ja tarkalla reissulla ruunan totosija ei olisi iso yllätys.
V4-Vihjesysteemit:
Pieni systeemi:
1: 6,7,8 (9,2)
2: 11 Dean On Earth (2,1)
3: 1,3,7,11,12 (10,13)
4: 2 Uno's Girl (1,9)
15 riviä = 3 euroa
Suuri systeemi:
1: 2,6,7,8,9 (4,11)
2: 11 Dean On Earth (2,1)
3: 1,3,7,10,11,12,13,14 (16,15)
4: 1,2,6,9 (5,10)
160 riviä = 32 euroa
Troikkavihje:
1: 1,15
2: 1,10,11,13,14,15
3: 1,10,11,13,14,15
40 yhdistelmää = 20 euroa
Päivän duo- vihje:
1. kohde: 2 Uno's Girl
2. kohde: 2,4,7
3 yhdistelmää = 3 euroa
PELIONNEA!
Vihjeet laati Lauri Hyvönen